Englanninkielisen kirjallisuuden opiskelun yllättäviä ja ei-niin-yllättäviä hyötyjä

Kysymys siitä, mitä hyötyä englanninkielisen kirjallisuuden opiskelusta ylipäätään on, tulee itselleni vastaan lähes päivittäin. Kukaan ulkopuolinen ei tosin ole kysymystä minulle koskaan esittänyt, mutta tiedustelen asiaa jatkuvasti itseltäni. Tällainen vatvominen on kuitenkin täysin turhaa, koska englanninkielisen kirjallisuuden opiskelusta on todellisuudessa hyvinkin monenlaista hyötyä – kuten muistan aina itselleni vakuuttaa –, ja nyt seuraa täydellisen objektiivinen selonteko valituista hyödyistä, sillä kokonaisuudessaanhan hyötyjä on niin runsaasti, etteivät ne yksittäiseen kirjoitukseen edes mahtuisi. 

Yksi englanninkielisen kirjallisuuden opiskelun näkyvimmistä hyödyistä on oman sanavaraston laajeneminen. On pikemminkin niin, että opiskelijan puolelta vaatii huomattavia ponnisteluja olla oppimatta mitään uusia sanoja. Koska kirjoitustehtäviä on tarjolla riittämiin, uusia sanoja on lisäksi helppo hyödyntää heti omissa teksteissä. Kovin valitettava seikka uusien opittujen sanojen osalta on kuitenkin se, että arvioni mukaan keskimäärin noin kolmannes uusista sanoista on tyyliltään liian puhekielisiä ja siten täysin käyttökelvottomia missään akateemisessa yhteydessä. Toisille sanoille taas ei vain yksinkertaisesti ole mitään käyttöä omissa kirjoituksissa. Jos kykenette ujuttamaan sellaisia sanoja kuin penetralium tai farthingale kurssiesseisiinne, niin lämpimästi tervetuloa luokseni nauttimaan kahvitarjoilusta ja pikkuleivistä vaikkapa jo heti seuraavana päivänä. 

Olemme varmaankin kaikki joskus tunteneet syyllisyyttä hetkinä, jolloin olemme valinneet hauskan ja mielenkiintoisen tekemisen harrastuksen parissa, vaikka samaan aikaan iso pino opiskelutehtäviä odottaa tekijäänsä. Englanninkielistä kirjallisuutta opiskeltaessa tämä raastava omantunnon pulma on mahdollista ratkaista. Matkalla kansainväliseksi englanninkielisen kirjallisuuden asiantuntijaksi on nimittäin yksinkertaisesti välttämätöntä tuntea kirjallisuutta myös laajemmin, sillä opetussuunnitelmaan kuuluvat, tämän hetken trendikkäimmät klassikot, eivät yksin vielä riitä ylivertaisten tietojen saavuttamiseen. Oikeastaan siis myös opetussuunnitelman ulkopuolisen kirjallisuuden lukemisen voi laskea opiskeluksi. Tämän yksinkertaisen tempun edellytyksenä on kuitenkin se, että kirjallisuudesta ja kirjojen lukemisesta täytyy pitää jo ennestään. Mikäli tämä ehto ei täyty, asia on mahdollista korjata joko a) valehtelemalla itselleen pitävänsä kirjallisuudesta, kunnes omaan valheeseensa alkaa lopulta uskoa, tai b) karsimalla elämästä kaikki muu hauska tekeminen, minkä seurauksena lukemisesta tulee käytännössä ainoa mahdollinen ajanviete. Opiskelutehtävät eivät tietenkään tule tämän juonen ansioista valmiiksi yhtään sen nopeammin, mutta ainakin omantunnon ongelma poistuu. 

Jokaisessa kirjallisuutta käsittelevässä kurssiesseessä argumentoidaan jonkin tulkinnan puolesta tai sitä vastaan, ja samaisia argumentaatiotaktiikoita on mahdollista soveltaa myös tosielämän argumentointitilanteisiin. Kuten sosiaalisen median aikakaudella olemme oppineet, väittelyn tavoitteena ei suinkaan ole löytää yhteisiä ratkaisuja tai kompromisseja, saatikka oppia jotain uutta vastapuolen argumenteista. Tavoitteena on yksinomaan voitto ja vastaväittelijän täydellinen nöyryyttäminen, mieluiten tietenkin suuren ja terävämuistisen yleisön edessä. Kirjallisuuden opiskelun parissa hankittu vankka kokemus argumentoinnista on eittämättä hyödyksi niissä tilanteissa, kun sosiaalisen median satunnaiset riidanhaluiset älykääpiöt on tarve karkottaa takaisin maanrakoon, josta ne alun perin ilmaantuivatkin. 

Kriittinen ajattelu on nykyään tärkeämpää kuin koskaan, etenkin kun dis- ja misinformaatiota vaikuttaa olevan paikoin liikkeellä jopa enemmän kuin etuliitteetöntä informaatiota. Armollista kyllä, kriittinen ajattelu on keskiössä lähes jokaisella kirjallisuuden kurssilla, ja kriittinen ote on tietenkin aina helpompi ulottaa muiden väitteisiin ja teksteihin kuin omaan ajatteluun. On valtionkin etu, että omat kansalaiset kykenevät kriittiseen ajatteluun ja poimimaan faktat humpuukin merestä. Kaikki valtiot eivät tosin kriittiseen ajatteluun kannusta, ja lista tällaisista valtioista onkin mitä parhain äänetön suositus kirjallisuuden opiskelun (sekä yleisesti kirjallisuuden lukemisen) puolesta. 

Lisälukemista opiskelutehtävien tekemistä vältteleville 

Hoikkala, Hannamari ”Järkälemäiset romaanit ovat miehinen laji – Päättymätön riemu on tuhatsivuinen merkkiteos, jonka lukeminen koettelee feministiä.” YLE 20.2.2022. Katsottu 1.4.2022. https://yle.fi/aihe/a/20-10002277 

Lukea voi monesta syystä. Teoksen pituus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen laadun tae, mutta harvoin tulee vastaan henkilöä, joka kehuskelisi novellien lukemisella. 

Orwell, George. ”Books vs. Cigarettes” [1946]. The Orwell Foundation. Katsottu 1.4.2022. https://www.orwellfoundation.com/the-orwell-foundation/orwell/essays-and-other-works/books-vs-cigarettes/ 

Sama logiikka pätee vielä tänäkin päivänä. 

Oja, Outi ”Kannattaako kirjallisuus?” Kiiltomato 3.5.2011. Katsottu 1.4.2022. https://kiiltomato.net/kannattaako-kirjallisuus/ 

Kirjallisuuden opiskelijoiden työelämänäkymiä kymmenen vuoden takaa. Mikäli työnhaku ei ota onnistuakseen, ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Kirjoittaja esittää nimittäin varteenotettavan varasuunnitelman, joka ei ole riippuvainen vuosikymmenestä tai opiskelualasta.

Kirjoittanut: Kimmo Paanila